PROJEKTIPÄIVITYS

Varsinaisesti seuraavan vaihe piti alkaa ensi vuoden puolella, mutta saimme tässä välissä Ruohonjuurelta 3 tuhannen euron apurahan tutkimuksiimme, mistä suuri kiitos.

Apurahan ja kunniakirjan Bonsai Ekosysteemi ry:lle kävi vastaanottamassa hallituksen jäsen, koska itse (puheenjohtaja) asun Joensuussa joten en ole henkilö kuvassa.

Yhdistys perustettiin näiden keksintöjeni/ideoideni ympärille, jotka alkoivat n. 10 vuotta sitten kastematojen viljelystä ja kun rupesin miettimään, miten niille saisi hyvät oltavat niin lopulta tämä systeemi sai nimen Bonsai Ekosysteemi eli Boneko.

Spirulinan kasvatuksessa ja sen tutkimisessa on riittänyt tekemistä ja riittää edelleen, mutta lopullisessa systeemissä kasvatetaan myös sieniä (tuottavat lämpöä ja hiilidioksidia, tarvitsevat happea), kaloja (uuden sukupolven aquaponics) ja kanoja (kompostiainesta jätöksistä levälle).

Nyt n. vuoden jälkeen yhdistys tosin lakkautetaan, ja entinen assistenttini haluaa jatkaa tutkimuksiaan itsenäisesti: toivottavasti ne tuottavat hedelmää. Lisäksi Spirulinaa ei enää kasvata Suomessa 2 tahoa vaan 3 koska sain suostuteltua erään vanhan ystäväni sitä kasvattelemaan: hienoa!

Toivottavasti Spirulinan kasvatuskokeet laajenevat ja ihmiset alkavat niistä laajemminkin innostua pian. Ja olisi myös säädyllistä, että yliopistot jne. alkaisivat myös Spirulinaa testailemaan, kun ovat keskittyneet vain muihin mikroleviin. Spirulina on ehdottomasti ykkönen vain siitä syystä, että se voi kasvaa väkevässä suolaliuoksessa + pH 10 jolloin muiden mikrobien kasvu estyy: Spirulina on siis kiistatta mikrobiologisesti turvallisin levä kasvattaa.

Ennenkaikkea, Ruohonjuuren myöntämän palkinnon kautta on hienoa tuntea että joku pitää keksintöjäni/ideoitani arvossa ja uskoo niihin.

Rahoitus on jaettu seuraavasti:

  • Laitehankinnat + uusia leviä n. 1200e (postimaksu 300e, tullit 250e), tarkempi lista tilauksesta täällä: https://spirulinasuomi.wordpress.com/tilaus/
  • ”Maaseuturahasto” n. 800e kylän (n. 70 asukasta) asukkailta ostettiin kaikkea ”romua” nurkista mm. isoja sammioita, ikkunalaseja (kasvihuoneiksi) ja ruohonleikkureita (puukaasumoottoritestit).
  • Sirkkaveljet 1000e Spirulinan kasvatuksen testaamiseen ja levän syöttämiseen sirkoille (maailman ensi-ilta eli kukaan ei ole testannut tätä vielä)

Täältä voit lukea palkintojenjakotilaisuuden koosteen Ruohonjuuren sivuilta. Toivotaan, että pian saataisiin kotimaista ja ekologista luomumikrolevää myyntiin:

Ruohonjuuri-palkinto ja -apurahat jaettiin taas!



Asiaan liittyen aikaansaatiin arvokas yhteistyö sirkkafarmin kanssa ja he alkavat myös kasvattaa Spirulinaa ja osa apurahasta menee heille: heidän kohdallaan tutkimuksen tarkoitus on testata hyönteisten jätöksien kierrättämistä mikrolevän ruoaksi ja sitten mikrolevä kerätään sirkoille ruoaksi.
Tämä sivusto on yhä ainoa taho Suomessa, joka on julkaissut Spirulinan kasvatuksesta tutkimuksia ja testejä, joten ensi vuonna alkavat Sirkkaveljesten testit ovat hieno asia vain siinäkin mielessä.
Alustavien testien perusteella voidaan miettiä sitten laajennuksia ja alkaa kehittelemään automaatiota, jolloin sirkoille kone erottelee levän suoraan terraarioon.
Yhdistyksemme on akaattikotiloilla testannut levää joka onnistui hyvin joten olemme toiveikkaita että myös sirkat tykkäisivät syödä tuoretta levää.
Me yhdistyksessä jatkamme ns. pohjavesiterraariomme kehittämistä. Terraariossa on eri aineksia mm. aktiivihiiltä, multaa ja kiviä erillisinä kerroksina jolloin simuloidaan pohjaveden kiertoa. Lisäksi akvaarion pohjalla on ilmastus, jotta mädättäjämikrobit eivät menesty vaan prosessi pysyy aerobisena.
Automaatio ruiskuttaa vettä terraarion yläosaan, jolloin jätökset huuhtoutuvat maaperän läpi pohjaveteen. Pohjavesi pumpataan levälle jolloin se saa ravinteita. Tällä tavoin uskon sirkkojen kasvatuksen muodostuvat helpommaksi ja tarvitaan vähemmän työtunteja ihmiseltä per tuotettu sirkkakilo + kun maaperän normaalit mikrobit ovat läsnä, niin mm. salmonellan riski pienenee. Liian hygieeninen ympäristö tarjoaa kasvualustan mikrobeille, jolloin myös saastumisen riski suurenee. Kun ekolokerot on jo varattu hyville mikrobeille, niin salmonella ei voi kasvaa.
Monet testit pitää ihan lainsäädännönkin vuoksi delegoida yliopistoille esimerkiksi tämä salmonella. Käytännössä, yliopisto sitten rakentaa oman pohjavesiterraarionsa ja kaataa sinne salmonellaa: sitten tutkitaan häviääkö salmonella pienoisekosysteemistä eli onko tällainen metodi toimiva myös käytännössä mikrobiologisen turvallisuuden lisänä tuotannossa.
Jos elävä, iso salmonellakanta häviää systeemistä: on lähes takuuvarmaa, ettei se vahingossa ala siellä lisääntymään itsestäänkään tuotannossa.
Sirkat myös tuottavat hiilidioksidia joka voidaan ohjata levälle ja vastaavasti pieni lisähappi sirkoille kiihdyttää niiden aineenvaihduntaa. Spirulina tarvitsee n. 100 kertaa enemmän hiilidioksidia kasvuunsa, mitä normaalissa ilmassa on joten sen kasvu on hyvin riippuvainen siitä että voidaan tuottaa ekologisesti lisähiilidioksidi.
Mikroleväteollisuudessa yleensä käytetään paineistettua hiilidioksidia, josta suuri osa kaikenlisäksi haihtuu ilmakehään: tämä itsessään tekee koko mikroleväteollisuudesta epäekologista koska hiilidioksidi levälle pitäisi tuottaa sivuvirtojen kautta, jolloin se ei rasita ekosysteemiä kun tarvitaan tehtaita siihen että tuotetaan paineistettua hiilidioksidia säiliöihin.
Tästä pääset sirkkafarmin sivuille:

Etusivu



Julkaisen myös kirjoittamani hakemuksen Leaderille, joka tosin on keskeneräinen. On niin monta asiaa mitä pitäisi tehdä samaan aikaan, että koitan seuraavaksi saada tuon komposti/leväreaktorin prototyypin testaukseen jotta voi alkaa suunnittelemaan siihen liittyvää automaatiota.

Siitä saa kuitenkin jo hyvän kuvan siitä, mitä seuraavaksi aion tutkia ja testata.
Voit lukea hakemuksen täältä:
https://spirulinasuomi.wordpress.com/leader-rahoitushakemus-2020/

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s